ELÄIMELLISET LAULUT
Eläimelliset laulut on Ilkka Kuusiston säveltämä ja Tapsa Rantasen sanoittama laulusarja. Lauluista on tehty kevyesti dramatisoitu konsertti jossa seikkailee myös tavallista erikoisempia eläimiä; Dromedaari, Kameleontti, Varaani, Orava, Siili, Bambukarhu ja Kissa ovat esillä kukin luonteensa mukaisesti ja välillä villisti yllättäen. Konserttia tähdittävät Satu Sopanen, Paavo Kerosuo ja Lotta Kuusisto. Lavalla nähdään myös Iiro Rantala.
Eläimellisten laulujen idea lähti Satu Sopasen ajatuksesta jo vuonna 1997. Sopanen tilasi säveltäjä Ilkka Kuusistolta uusia lastenlauluja; tuloksena oli Eläimellisiä lauluja, seitsämän laulun sarja Tapsa Rantasen teksteihin. Laulusarja odotti kuitenkin yli kymmenen vuotta sopivaa esitystilaisuutta, kunnes Satu ja Lotta Kuusisto päättivät laittaa laulut esityskuntoon. Lotta on tuottanut useita koko perheelle suunnattuja esityksiä Musiikkiteatteri Kapsäkin ohjelmistoon, niinpä myös Eläimelliset laulut löysivät vihdoinkin Kapsäkistä sopivan areenan. Satu Sopanen on tullut tunnetuksi erityisesti Emma-palkitun Tuttiorkesterin solistina sekä YLE TV2:n Huvitutti -ohjelmasta. Sopanen on myös pitkän linjan musiikkikasvattaja ja vuonna 2008 hän vastaanotti Hyvätuuli-patsaan, joka myönnetään vuosittain lastenmusiikin edistäjälle. Paavo Kerosuo on näytteijä, jota on nähty monissa musikaalirooleissa pääkapunkiseudun teattereissa. Kerosuo on näytellyt mm. Helsingin Kaupunginteatterin Risto Räppääjä -musikaalissa sekä viimeisimpänä Kimmo Hakolan Mara ja Katti -oopperassa, joka nähtiin Helsingin juhlaviikoilla. Kerosuo on mukana myös monissa Musiikkiteatteri Kapsäkin lastenesityksissä. Lotta Kuusisto on näyttelijä-tanssija-koreografi joka on työskennellyt freelancerina useissa suomalaisissa teattereissa. Kuusisto on aktiivisesti mukana Musiikkiteatteri Kapsäkin toiminnassa ja hän on toiminut Kapsäkin taiteilijaosuuskunnan puheenjohtajana vuodesta 2008 alkaen.
Eläimellisiä lauluja säestää kolmihenkinen bändi, jossa soittavat Iiro Rantala (piano), Jarmo Julkunen (kitara ja muut kielisoittimet) ja Marko Puro (tuuba ja bandoneon).
Musiikkiteatteri Kapsäkki on Helsinkiläinen useasti palkittu teatteri, joka on saanut mainetta erityisesti laadukkaiden musiikkiteatteriesitysten tuottamisesta, sekä uusista kotimaisista kantaesityksistä. Lapsille ja nuorille suunnattuja kantaesityksiä Kapsäkissä ovat olleet Risto Räppääjä ja pakastaja-Elvi (2000), Heinähattu, Vilttitossu ja suuri pamaus (2003), Arabian jänis (2004), Dakota (2005), Ahmatti (2006), Ruhtinaan lasisydän (2007), Pirveli ja pyhimys (2008), Raimo Reiska Raksa (2009), Kuninkaiden kirja (2009), Maukka ja Väykkä (2009) ja Tuliterä (2010).
Sävellykset: Ilkka Kuusisto Tekstit: Tapsa Tantanen Käsikirjoitus: Työryhmä Visualisointi: Riitta Röpelinen Taiteellinen vastaava: Lotta Kuusisto Tuotanto: Musiikkiteatteri Kapsäkki
Esitykset: la 24.9. klo 15/ su 2.10. klo 14 ja 16/ su 23.10. klo 14 ja 16
Liput 20/12 €, perhelippu 60 € (2 aikuista + 2 lasta)
Lippupiste: www.lippu.fi, 0600 900 900 (1,97 € /min+pvm) Kapsäkin toimisto: 09 260 0907