Itseruoskinta, joka meni pieleen, eli Amerikka – kuvitelmia vallasta
Monta kertaa on jo kuu kumotellut posket pyöreänä sen jälkeen, kun viimeksi kävin teatterissa. Teatterikeskuksen tätien pienestä vihjailuista alkoi omatuntoa pistellä siihen malliin, että oli jälleen sonnustauduttava kiiltonahkakenkiin ja hypättävä esittävän taiteen pyörteisiin...
Tekemätön teatterikriitikon työ pisteli kivenä kengässä ja tunsin tarvetta henkiseen itseruoskintaan, jonkalaisen arvelin onnistuvan parhaiten Teatteri Takomon Amerikka – kuvitelmia vallasta -näytelmää apuna käyttäen. Poikkeuksellisesti nimittäin tulin lukeneeksi esityksestä parikin kritiikkiä ennen katsomista. Helsingin Sanomat ei säästellyt sanojaan tämän esityksen moitinnassa ja Turun Sanomissakos se nyt olikaan, kun Amerikkaa kuvattiin 'henkiseksi oksennukseksi', jonka poloinen katsoja saa ylleen. Kyllähän tämmöinen esitys oli pakko nähdä itse! Vähän niin kuin olisi 8 vuotta käymättä hammaslääkärissä ja menisi sitten puuduttamatta suoraan juurihoitoon! Täydellistä piinaa ja itseruoskintaa! Takomossahan ei ole edes anniskeluoikeuksia! Antaa tulla vaan, nyt kärsitään!
Kauhunsekaista jännitystä hytisten menin tahallani Takomolle ilman lähibaarin pohjia. Mutta pettymykset alkoivat heti lämpiöstä! Olivat nimittäin tehneet Takomolla pientä pintaremonttia sitten viime näkemän. Vessa ainakin oli siistiytynyt ja aulatila oli maalattu. Kahvikin oli hyvää ja kohtuuhintaista, joten koko ruoskinta jäi esityksen varaan. Odotukset olivat sentään vielä aika matalalla, joten ei muuta kuin läpi kultahapsuverhojen, sisään Takomon peräti lapsekkaasti ja ylenpalttisen monenkirjavasti maalattuun saliin!
Heti alkuun alkoi epäilyttää. Näyttämölle tunki mitä moninaisempaa hahmoa erinäisin pakara- ja kyttyrätäyttein varustettuna. Meininki olikin taidepiinan sijaan kuin jossain vinksahtaneessa sirkuksessa ja näytelmä alkoi väkisinkin kiinnostaa. Näyttelijät revittelivät oikein tosissaan ja roolisuoritukset olivat kauttaaltaan hyviä, mitä nyt vaikkapa Jukka Ruotsalainen veti väliin jopa loistokkaita taidonnäytteitä esimerkiksi Etikettinä kuninkaan hovissa. Eikä pokkaa oikein saanut pidettyä Katja Küttnerin Väinämöistä tahi Marc Gassotin kuningastakaan katsellessa. Älyttömän hyvin vetivät koko jengi, minusta!
Eikä Amerikka ollut edes pelkkää sekoilua ja hauskoja hahmoja. Minusta koko valtasirkus, jota siinä esitettiin, maalasi hyvinkin terävää kuvaa vaikkapa ihan tuosta kotoisestakin vallan näyttämöstämme, eduskunnasta. Ja toi muutenkin riemastuttavasti näyttämölle niinkin abstraktin ja peräti absurdin asian, kuin nyt valta on. Vaikka lehdissä muuta väitettiin, niin kyllä tästä sekametelisopasta löytyi erittäin hienostuneita sattumia ja viisaasti punottu punainen lanka. Mukavaahan se vain on, että teatterin tekijät olettavat katsojalla olevan sen verran henkistä kapasiteettia, ettei kaikkea tarvitse tarjota cocktailtikun nenässä suoraan suuhun.
Itseruoskinta meni siis pahasti mönkään, sillä Amerikka oli oikein erinomaisen hyvä esitys. Välttämättä jos jotain taas pitää miinuslaarista kaivella, niin voisin sanoa, että toisella puoliajalla esityksen hillitön rytmi jotenkin hidastui ja pääsi minusta takaisin omaan, erikoiseen sfääriinsä vasta aivan esityksen lopussa. Mutta kaiken kaikkiaan: Ihan liian hyvä esitys niinkin haukutuksi tuotokseksi. Että kiitos vaan! Nyt on vain ryhdistäydyttävä ja laitettava lakeerikengät kuntoon, että pääsen hieromaan suolaa makuuhaavoihini jossain paljon piinallisemmassa esityksessä...
Jouko arvostaa:
+ Mahtava puvustus!
+ Riemukkaasti tarjoiltu, älykäs esitys asiallisesta aiheesta.
+ Näyttelijät, joilta puuttuu kierroksenrajoitin.
Jouko mussuttaa:
- Käsiohjelman teksti, joka meinaa alussa karata käsistä.
- Toisen puoliajan rytmillinen notko.
Jouko
