Joukon puheenvuoro
Syksy siis saapuu hiljalleen, ja on tullut aika lunastaa keväällä kenties hieman turhassakiin uhossa annetut luopaukset blogin kirjoittamisesta. Siispä on otettava paperitollot pois lipposkengistä, sipaistava niihin lankkia pintaan, kaiveltava vaatekaapista puhtaampi paita ja ryhdyttävä suunnittelemaan syksyä korkeakulttuurin hämmentävässä maailmassa.
Niin, korkeakulttuuri - tuo käymättömistä korpimaista vihoviimeinen... Sekatyömiehenä voinen suoraan sanoa, että mielikuvani teatterista vielä vuosi sitten olivat likimain kauhistuttavia: trikooasuisia miehiä ja kaksinkerroin taipuneita naisia huutamassa hikisinä eksistentialistista tuskaansa mustaa kangasta vasten ja katsomon täydeltä kukkahattuisia tätejä, jotka kilvan koettavat peitellä sitä, etteivät ymmärrä näkemästään mitään.
Ensimmäisen teatterivierailuni aiheuttama järkytys ei kuitenkaan ollut niin suuri kuin etukäteen pelkäsin. Ensinnäkin menin sinne naisseurassa (ilman kutsua ja vetovaa hymyä tuskin olisin saanutkaan moista ajatusta päähäni) ja toistaiseksi tuossa teatterissa oli baari. Ei lainkaan hullumpaa, etenkin kun olin miltei ainoa mies koko yleisössä!
Tätä taustaa vasten tulin siis sopivassa tilanteessa luvanneeksi Teatterikeskuksen tädeille, että alkaisin kirjoittaa blogia teattereissa käynneistäni. Minulle annettiin melkoisen vapaat kädet tehdä huomioita, eikä lähes täydellinen tietämättömyyteni teatterihistoriasta tuntunut olevan suurikaan este - ehkäpä kukkahattutädit eivät todella itsekään ymmärrä siitä sen enempää, kuten alkuun arvelinkin? Lisäksi Teatterikeskus oli kyllin ovela ja maksoi osan palkkiostani etukäteen. Kuten tiedetään, kesäterassit eivät ole ilmaisia, ja niinpä tästä velvollisuudesta ei käy enää luikerteleminen palauttamalla rahat...
Joten tässä seison, enkä muuta voi! Toivottavasti teatterilla on tänä syksynä tarjolla mielenkiintoisia yllätyksiä. Ja kenties naisvaltaisesta yleisöstä löytyy juuri se Julia, jonka voin kuljettaa lämpiöstä kotiin saakka... Jos siis satutte, hyvä naisväki, näkemään teatterin aulassa miehen, joka harhailee eksyneen oloisena, tulkaa toki ja nykäiskää hihasta! Se olen luulltavasti minä, joka etsiskelen baaria...
Jouko
Teatterijouko
TeatteriJouko
TeatteriJouko is an unskilled workman and a perpetual youngster around the age of thirty. He's single and reasonably good-looking and naturally despises all sorts of athletic pursuits. He lives in Western Helsinki and is known to occasionally reek of old booze. The striking difference between him and other wonderful son-in-law candidates of his kind is that he has recently started to spend his time hanging around in theatres. To find out why, one does not need to be much of a detective. The reason is actually quite obvious: Jouko recently got to know that four out of every five theatre-goers are women. This suits him just fine, as well as another fact that he noted not a long time ago: many theatres also have a wine bar. As a man who has the gift for sniffing out easy money, Jouko then offered to write a weblog about his adventures in the elusive world of high culture.
Lately Jouko has started to become fascinated with theatre on a deeper level, not only as a place for meeting single women, and this feels a bit worrying… Is Jouko losing his touch as a streetwise male? Will he soon be visiting a beret boutique? It must be said that one of Jouko's many problems is multiple personalities. Occasionally, and especially after singing a few schnapps songs or at full moon, Jouko may start to speak Swedish. When he wakes up the next morning he rarely has any recollections of these moments, but according to the weblog, also the Swedish-speaking Jouko has also been spending time in theatres...