Rakkaudella alkoholista

Jos milloinkaan, niin nyt syyhysivät taiteelliset hermonpääni jännittyneestä odotuksesta: Teatteri Takomon Itsettömät lupasi kertoa suomalaisia rakkaustarinoita alkoholista! Tämä ei tulisi tippumaan hedelmättömään maahan, minä tuumin, kun suunnistin Fredrikintorin kulmauksessa sijaitsevaan teatteriin halki tuulen ja sään.

Näytelmän aiheeseen vihkiytyneet pystyvät suunnistamaan Takomolle läheisen ravintola Torin koordinaatein. Lähibaari onkin jälleen arvossaan, sillä Takomolle ei herra Alkoholilain Säätäjä ole suonut valtuuksia kaataa kullankarvaista kulttuuriväen janoiseen suuhun. Tällä kertaa olin itsekin sen verran myöhässä liikenteessä, että painelin tähän juopottelunäytäntöön ilman pohjia.

Takomon aulatilassa on tuiki intiimi tunnelma, kun likipitäen loppuunmyydyn näytöksen katsojat ahtautuvat pieneen jugend-tyyliseen (tunnustan: jugend oli pelkkä arvaus) tilaan odottelemaan näytöksen alkua. Ja totta vieköön uskaltauduin minäkin luomaan muutaman ujohkon silmäyksen parin yleisön joukosta bongaamani naiskatsojan suuntaan! Mutta kun jäivät ne pohjat ottamatta, niin sosiaalinen  keskentekoisuuteni ajoi tälläkin kertaa pidemmälle viedyt lähestymishankkeet kiville...

Ovien avautumista kannattaa mennä odottamaan ajoissa, sillä kahvikupposta juodessaan voi muistella omia ensimmäisiä tai noloimpia kännikokemuksiaan ja kirjoittaa ne nimettömänä lapulle, joita käytetään esityksessä. Minulla olisi kyllä ollut lappunen tai kaksi jos toisenkinlaisia sattumuksia rustattavaksi, mutta kun tulin paikalle vasta viime tingassa, jäi tämä mielenkiintoinen mahdollisuus käyttämättä.

Takomon katsomorakenne oli tätä näytelmää varten muovailtu aika tavalla Teatteri Avoimien Ovien salia vastaavaksi, joten tälläkin kertaa lava oli keskellä ja nouseva katsomo sijoitettuna lavan molemmin puolin. Näytelmän kulkua ajatellen tämä tietyllä tavalla junamainen rakenne olikin sangen perusteltua. Itsettömät alkaakin kuulutuksella, jossa kerrotaan oltavan Helsingistä Tampereelle lähtevässä (savuttomassa!) InterCity2 -junassa Tampereelle. Ravintolavaunuakaan ei ole, mutta tarjoilukärri sentään kiertää, joten ei muuta kuin selkä menosuuntaan ja huuruiselle matkalle halki suomalaisen alkoholipolitiikan historian!

Näytelmän eräänlaisena keskushahmona on Helsingissä teatterissa käynyt kuivilla oleva alkoholisti Major Tom, jota näyttelee mainiosti Jouko Puolanto. Matkaan mahtuu epälukuinen sakki jokaiselta junamatkalta tuttua väkeä rähjäävästä, kodittomasta alkoholistista viinaanmenevään ja kännykkäänsä huutavaan myyntiedustaja-äitiin, jota esittää hienosti Susanna Mikkonen. Kohtaukset vaihtuvat tiuhaan tahtiin kun Tom vaeltaa vaunusta toiseen etsiessään istumapaikkaa ja törmäillessä eri tavoin alkoholin muovaamiin kanssaihmisten elämänkohtaloihin. Väliasemilla luetaan yleisön kirjoittamia kännikokemuksia ? ja tälläkin kertaa voin vahvistaa, että muiden kokemat sekoilut naurattavat aina omia makoisammin. Paitsi, että juna etenee kohti Tamperetta, edetään  taannehtivasti kohti suomalaisen alkoholipolitiikan historian alkuhämäriä keskioluen vapautuksen kautta aina kotipolton kieltämisen aikoihin. Matkaa siis riittää niin ajassa kuin paikassakin mitaten.

Alkuun näytelmän alati vaihtuvat kohtaukset ja vaununvaihdot häiritsivät, mutta lopulta olin löytävinäni tästä rytmistä jotain samaa kuin Suomen viinaa rakastavan kansan ja kuningas alkoholin välistä riehakkaan rakastavasta ja kyräilevän häpeilevästä herkästä suhteesta. Saattaa olla, että olen viettänyt jo liikaakin aikaa taiteen parissa, kun selvin päinkin menevät aatokset noin korkeisiin sfääreihin...

Itsettömät ryyppää isosta pullosta, sillä ainakin minusta alkoholin ja suomalaisen suhde kattaisi helposti Tampereen junan sijasta koko Suomen rautatieverkoston. Suuresti odottamani räiskyvät  rakkauskertomukset hyvästä ystävästäni alkoholista jäivät ehkä hiukan vähänlaisiksi. Tokihan sanotaan, ettei kaljasta seuraa pelkkää hyvää, joten kaipa tämäkin puoli asiasta ansaitsee jonkinlaisen käsittelyn. Minusta Itsettömät oli kuitenkin parhaimmillaan juuri silloin, kun  kierrokset nousivat ja meno äityi lähemmäs kantabistroni  perjantaitunnelmaa... Näitäkin kohtia onneksi oli seassa ihan kiitettävästi. Aivan lentoon en kuitenkaan päässyt Itsettömien mukana, vaikka välillä hyvin läheltä liippasikin. Juonipaljastuksia välttäen sanon, että olisin varmaan hurrannut näytelmän jälkeen, mikäli viimeinen kohtaus olisi jätetty kokonaan pois. Toiseksi viimeinen kohtaus olisi ollut täydellinen lopetus!

Suurin harmi esityksessä oli ehdottomasti takanani istunut mies, joka kaiketi ilmaisen kutsulippunsa turvin katsoi asialliseksi pilata muiden katsojien keskittymisen halveksuvilla kommenteillaan ja  jonninjoutavalla työasioista jutustelulla vierustoverilleen. Luulisi äkkiseltään, että viimeistään väliajalla älyäisi aikuinen ihminen häipyä tontilta, jos meno ei miellytä. Jos tämä heppu sattuu joskus samaan baariin, niin lupaan kaikkien katsomon takaosassa istuneiden puolesta läikyttää höynän penkille salavihkaa kaljaa tupakkatauolla.

Kaikkiaankin Itsettömät oli hyvinkin istumisen arvoinen esitys. Tällä kertaa pääsin näkemään jo esityksen, jonka kaikki palat eivät heti niksahtaneet paikalleen, vaan jota kärsi mietiskellä vielä jälkeenkin päin. Itsettömät on juuri sopivan suolaista purtavaa ennen kotimatkan varrella sijaitsevassa pubissa viivähdystä ja uskallan suositella  muillekin ei-vielä-baskeria-päässä -vaiheessa oleville esitystaiteen laitamailla ujosti kierteleville!

Jouko