Finnish (Suomi)Svenska (Sverige)English (United Kingdom)

Outojen unien joessa

Vanhana kulttuuriluutana Kiasma-teatteriin suunnistaminen ei ollut minulle homma eikä mikään. Osasinpa jopa varautua reissuun niin hyvissä ajoin, että ehdin tehdä kierroksen nykytaiteen huipulla ja kartoittaa Kiasman kahvion oluttarjontaa. Baari voitti tällä kertaa, sillä eksyttävä kierros kolmannen ja puolennen kerroksen vessan rappusissa, rakenteilla olevat näyttelyt lukittujen ovien takana ja lopulta nuoruuteni kauhukuvastoista tuttu kokoelma värikkäitä neliöitä valkoisella pohjalla eivät sytyttäneet sekatyömiehen uinuvia taideviettejä.

Mutta enhän minä sinne kuvataidetta tullutkaan katsomaan, vaan Aurinkoteatterin näytelmää Kauniiden unien joella. Netistä koitin etukäteen etsiskellä vähän pohjatietoa tästä näytelmästä, mutta törmäsin pääsääntöisesti pitkänomaiseen videoon, jossa höyrylaiva tuksuttelee jokea pitkin. Kärsivällisyys loppui siihen, joten jätin pohjatietojen kalastelun käsiohjelman varaan. Ja siitäpä ensimmäinen plussa rapsahtaakin! Erinomaisen kiinnostava, tuhti ja hyvin kirjoitettu läpyskä rasismista, eurooppalaisesta siirtomaahistoriasta, Belgian kuningas Leopoldista, Kongosta ja nykypäivän suuryrityksistä. Käsiohjelma toimi kuin hyvä aperitiivi!

Kiasma-teatterin lavalle oli rakenneltu mitä melkoisin asetelma. Höyrylaiva Ukko-Pekka, kongolainen viidakko ja ennen kaikkea kekseliäästi koko näyttämön halki porrastettu (Ebola?)joki olivat lyhyen, mutta kunniakkaan teatteriblogistin urani näyttävin ylöspano tähän mennessä! Tältä pohjalta on ollut hyvä rakentaa 1930-luvun Kongoon sijoittuvaa näytelmää, jossa natsi-Saksan valtuuttama Olavi Paavolainen kartoittaa suur-Suomen ensimmäisen siirtomaan oloja sekä törmää yllättäen viidakossa hourailevaan Hertta Kuusiseen.

Askelmerkit kutittelevan absurdiin näytelmään olivat kohdallaan, mutta ponnistusvaiheessa alusta petti kuin suur-Suomella aikanaan. Näyttelijät suoriutuivat tehtävistään hyvin, Miko Kivisen mikkihiirimäisen naiivi seikkailija Olavi Paavolainen oli väliin jopa hersyvän koominen hahmo (enkä sano millään pahalla, että jotenkin tuli Simo Frangén mieleen...). Afrikan neekereitä (näytelmässä totta tosiaan käytetään estoitta tätä ajan hengen mukaista N-sanaa) näyttelevät Oona Airola (Loodi Hoo-Hoo), Sanna Hietala (Sheeba), Milla Kangas (Moshe Dayan) sekä Anna Ranta (erikoista kyllä, Che Guevara) hoitivat tonttinsa hyvin, vaikkakin hahmot jäivät kyllä aika hahmotelmiksi. Eikä vikaa ollut Nora Raikamonkaan (Hertta Kuusinen) näyttelemisessä. Mutta, mutta! Varmasti olisi henkilöistä irronnut enemmänkin, vaan kun teksti ja ohjaus teki kaikista perin yksiulotteisia tyypitelmiä. Hertta Kuusinen oli koko ajan sellaisessa tuubassa että olisi kyseenalaista, myytäisiinkö hänelle olutta enää edes kantabaarissani. Hankalaahan siinä on repiä hahmosta kovin paljoa irti, kun suurelta osin puhe on pelkkää örinää.

Lieköhän ollut jotenkin laskelmoitua ja tarkoituksellista, että monessa kohtaa näytelmä jäi ikään kuin paikalleen seisomaan, kun vaikkapa repliikkien välissä toisen näyttelijän piti kävellä lipostella halki vetisen näyttämön, ennen kuin pystyi vastaamaan... Vähän tästä jäi keskeneräisen hiomisen tuntu. Liian monta vaivaannuttavan hiljaista hetkeä kului hörylaivan uumeniin ryömiessä, kun seuraavan repliikin lausuminen oli mahdollista vasta laivassa.

Mutta kyllä näytelmässä kieltämättä oli hienotkin hetkensä. Muutamat erinomaisesti esitetyt musiikkinumerot virkistivät oivasti tunnelmaa ja kyllähän sekin on jo väkisinkin herkullinen hetki, kun siirtomaaretkeilijän asuun ja valkoisiin kumisaappaisiin pukeutunut Olavi Paavolainen nukahtaa Ebola-joella kumiseen uimadonitsiin Afrikan kuningattaren toistametrinen jättipenis sylissään. Pakkohan tuollaiselle on nostaa hellekypärää! Ja kaiken kaikkiaan esityksestä jäi ihan kelvollinen jälkimaku, kun loppuun oli vielä sijoitettu kepeä musiikkiesitys, jossa koko ryhmä jorasi joessa ja lauloi Finlandia-hymniä 30-luvun jazz-tyyliin sovitettuna...

Jouko arvostaa:
+ Anne Karttusen lavastus ja Rasmus Vuoren videotaide sekä Jani-Matti 
Salon valot
+ Rohkean absurdi ote suomalaiseen siirtomaahistoriaan
+ Erinomaiset musiikkiesitykset
+ Mainio käsiohjelma
+ Kiasman baarin after work -tarjous: 0,4 litran tuoppi 3 euroa!

Jouko mussuttaa:
- Tökkivä rytmitys ja huonosti suunnitellut vaihdot
- Yksiulotteiset hahmot
- Sielua kylmäävä taidenäyttely Kiasman yläkerrassa


Jouko

Teatterijouko

TeatteriJouko

TeatteriJouko is an unskilled workman and a perpetual youngster around the age of thirty. He's single and reasonably good-looking and naturally despises all sorts of athletic pursuits. He lives in Western Helsinki and is known to occasionally reek of old booze. The striking difference between him and other wonderful son-in-law candidates of his kind is that he has recently started to spend his time hanging around in theatres. To find out why, one does not need to be much of a detective. The reason is actually quite obvious: Jouko recently got to know that four out of every five theatre-goers are women. This suits him just fine, as well as another fact that he noted not a long time ago: many theatres also have a wine bar. As a man who has the gift for sniffing out easy money, Jouko then offered to write a weblog about his adventures in the elusive world of high culture.

Lately Jouko has started to become fascinated with theatre on a deeper level, not only as a place for meeting single women, and this feels a bit worrying… Is Jouko losing his touch as a streetwise male? Will he soon be visiting a beret boutique? It must be said that one of Jouko's many problems is multiple personalities. Occasionally, and especially after singing a few schnapps songs or at full moon, Jouko may start to speak Swedish. When he wakes up the next morning he rarely has any recollections of these moments, but according to the weblog, also the Swedish-speaking Jouko has also been spending time in theatres...