Finnish (Suomi)Svenska (Sverige)English (United Kingdom)

TEATTERI

KokoTeatterin ohjelmiston toisessa äärilaidassa on draama, toisessa nykytanssi. Keskellä näiden kohtaamisesta syntyy KokoTeatterille ominaista monitaiteellista uutta teatteria. Se on musiikin, tanssin, näyttelemisen ja taiteen elementtien yhdistymistä kokonaisvaltaisiksi esityksiksi.

PERUSTAMISVUOSI

1997

KokoTeatteri siirtyi nykyisiin tiloihinsa vuonna 2000. 
Aiemmin tiloissa on toiminut elokuvateattereita vuodesta 1927 asti.

KATSOMOPAIKAT

91 istumapaikkaa, nouseva katsomo.

HENKILÖKUNTA

Teatterinjohtaja ja vastaava tuottaja: 
Anna Veijalainen (perustajajäsen, kirjoittaa myös näytelmiä, ohjaa, näyttelee, myy lippuja, hoitaa kirjanpitoa ja laittaa välillä kumihanskat käteen ja moppaa lattioita)

Tekniikasta ja tilasta sekä tanssivierailuista vastaava: 
Mikko Orpana (perustajajäsen, koreografi, suunnittelee ja ajaa valoja, miksaa ääntä, näyttelee, pitää baaria ja raivaa kulkureittejä KokoTeatterin kaoottiseen varastoon)

Tuotantoassistentti: 
Teemu Seppänen (tiedottaminen, nettisivujen päivitys, puhelimeen ja sähköpostiin vastaaminen, vessojen siivous, lattioiden moppaus, lipunmyynti ja kirjanpito)

 
RAVINTOLA /KAHVIO

KokoTeatterin viihtyisässä kahvila-baarissa on n. 30 istumapaikkaa. 
Baari on auki esitysiltaisin klo 18-24.
Baarissa tarjoillaan kahvin ja teen lisäksi oluita ja siidereitä. Naposteltavaksi löytyy suolapähkinöitä ja suklaata.

Ilta-aikaan kynttilävalaistusta baarista aukeaa kaunis näköala Pitkällesillalle.

Kesäisin käytössä on myös pieni terassi, jonne aurinko alkaa paistaa puoli seitsemän aikoihin illalla.

KUMMITUSJUTTU

Olento Toisesta Maailmasta: Kesällä 2008 KokoTeatterin pitkäaikainen tuottaja, teräshermoinen Isabel González tuli töihin ja törmäsi lattialla kömpivään Olentoon Toisesta Maailmasta! Olento muistutti epäselvien ja katkonaisten kuvausten perusteella jotakuinkin ryömivää lepakkoa ja se liikkui hitaasti lämpiön lattialla. Isabel kauhistui ja pakeni ulos soittamaan paikalle raavaan miesnäyttelijän. Nimettömänä pysyttelevä miesnäyttelijä saapuikin paikalle ja meni sisään katsomaan, mikä olento oli kysymyksessä. Hetken kuluttua hänkin tuli ulos kalmankalpeana. Olento Toisesta Maailmasta uhmasi hänenkin käsityksiään tämän maailman faunasta. Koreografi Mikko Orpanan tultua paikalle KokoTeatterilla toimeenpantiin mittava etsintäoperaatio, mutta Olentoa ei koskaan tavattu uudelleen, useista tiloihin asetetuista pyydyksistä ja syöteistä huolimatta. Olento oli palannut Toiseen Maailmaan.