Finnish (Suomi)Svenska (Sverige)English (United Kingdom)

Jälleenlöydetty taide

Tarpeeksi kun koluaa, niin kyllä sitä taidettakin sitten löytää! Q-teatterissa pyörivä Jälleenlöydetty aika osoittautui juuri sellaiseksi pamaukseksi, jota olen haeskellutkin.


Q-teatteri sijaitsee Töölössä ja baarien mies löytää pelipaikoille muistelemalla läheisen Vastarannan Kiisken osoitetta. Lähiravintolaan ei rahaa kannata suotta kantaa, sillä Q-teatterilta saa olutta ja viiniä kutakuinkin samaan hintaan ja teatterin elegantti miljöö on vähintäänkin virkistävää vaihtelua peruspubeissa luuhaajalle. Q-teatterin interiööri on klassinen, katto on tyylikkään korkealla ja jonkinlainen enkelifreskokin sinne on sipaistu. Kyllä näissä puitteissa solauttaa mielikseen viinilasillisen janoiseen kurkkuun!

Jälleenlöydetty aika perustuu Marcel Proustin jättiläismäiseen Kadonnutta aikaa etsimässä -teossarjaan. Aikoinani yritin selaillakin tätä ruumisarkun kokoista nidoskimpaletta, mutta luovutin jo ennen maakuntakirjaston tiskiä, sillä teksti vaikutti turhan pitkäjäykkiseltä. Teosta pidetäänkin jonkinlaisena tajunnanvirtakirjallisuuden esi-isänä, minkä allekirjoitan helposti. Dramaturgi Seppo Parkkisella on ollut mistä kauhoa aineksia soppaan ja minusta hän on kyllä onnistunut työssään vakuuttavasti. Jätän esityksen muka-syvällisen analysoinnin väliin osittain laiskuuttani, osittain yksinkertaisuutenikin takia ja keskityn tunnelmapohjaisiin vaikutelmiini, joista kärkimmäisen muotoilisin suunnilleen näin: Jälleenlöydetty aika oli loistava!

Muutaman ensimmäisen hetken peljästyin tulleeni johonkin kuoliaaksitylsistyttävään klassikkonäytelmään, jossa väkeä ramppaa sisään ja ulos eri ovista kuin käkiä kellosta. Väkeähän sieltä ramppaakin ja periaatteessa klassikkoteatterista on kysymys, mutta aika ei kyllä käynyt ensinkään pitkäksi. Kohtauksien vaihdot oli ohjattu sellaisella tarkuudella, että kieltämättä käkikellovaikutelma säilyi ? hyvässä mielessä ? esityksen loppuun saakka. Yksinkertainen näyttämö, jossa ei ollut lavasteita käytännössä ollenkaan, sopi erinomaisesti tiuhaan vaihtuviin kohtauksiin, jotka erottuivat toisistaan onnistuneilla äänitaustojen, valojen ja puvustuksen vaihdoilla. Vähemmän on enemmän, joku raittiusmies onkin joskus sanonut, ja tällä kertaa juuri näin!

Nerokkuutta hipova oivallus oli nuoren ja vanhan Marcelin esiintyminen yhtäaikaisesti. Molemmat herrat, Hannu Kivioja vanhana ja Ylermi Rajamaa nuorena Marcelina, tekivät pitelemättömän hyvät roolisuoritukset, mutta itse sympatiseerasin silti rahtusen enemmän Kiviojan hahmoa. Eipä voi maallikkona kuin ihmetellä, miten moinen määrä noinkin vaikeaa tekstiä mahtuu ihmispäähän! Yhtään huonoa roolisuoritusta ei ollut tarjolla, mutta erityisen hyvinä mieleeni painuivat esimerkiksi Taisto Oksasen rouva Verdurin ja sikamaisen itserakas perverssi paroni de Charlus. Outi Kavén puolestaan näytteli tyylikkään pienieleisesti (ja -kokoisesti!) palvelijatar Francoisea. Ja totta kai kirsikkana kermavaahdon huipulla Niina Koposen hämmentävän ihastuttava Albertine -neiti! Albertinella näytti olevan yhtäaikaa kolme eri ilmettä ja mielialaa ja tämäkin siis pelkästään positiivisena huomiona! On kyllä kumma, jos ei Koposelle tipahtele muutamaakin kosiokirjettä joka esityksen jälkeen. Omanikin on jo hyvällä alulla...

Jos Jälleenlöydetystä ajasta nyt jotain negatiivistakin tasapuolisuuden nimessä sanoisi, niin ehkäpä toisen näytöksen alkupuolella nimiä ja henkilöitä alkoi tupata lavalle sellaista tahtia, että keskittyneenkin oli väliin vaikeaa seurata mukana. Mutta eipä tuo tunnelmaa latistanut, sillä kokonaisuutena esityksestä jäi erittäin tasapainoinen ja kutkuttava maku. Lähdin näytöksestä kotiin päässä aimo nivaska ajatuksia, joita siellä ei vielä Q-teatterille tullessa ollut. Raitiovaunun ikkunasta iltaan tuijotellessa oli näkevinään jotain syvällisempää ja elämänmakuista... Jotain, minkä sulatteluun kannattaa uhrata muutama hiljainen hetki ja hieman punaviiniä.

Joten kyllä vain! Pidin suuresti ja suosittelen muillekin! Esitys on kenties rahtusen korkealentoinen, mutta jos haluat kokea jotain televisioiltaa syvällisempää, tämä voi olla juuri sinua varten. Jos mietit, kannattaisiko tutustua HIFK:in matsin sijasta teatteriin, kannattaa kulttuurikokeilut ehkä aloittaa aavistuksen tätä teosta varovaisemmin, mutta kyllä tämä tällaiselle sekatyöläisellekin putosi ihan lukiopohjalta!

Jouko

 

Teatterijouko

Jouko on noin kolmikymppinen, katseenkestävä ja kaikenlaisia urheilullisia harrastuksia vieroksuva sekatyömies ja pitkäaikaisnuori, joka asuu sinkkuna läntisessä Helsingissä ja tuoksahtelee ajoittain vanhalle viinalle. Muista kaltaisistaan unelmavävyehdokkaista Jouko erottuu lähinnä sillä silmiinpistävällä piirteellä, että hän on alkanut luuhata teattereissa. Suuriakaan salatieteellisiä selvitystöitä ei tosin tarvitse löytääkseen tähän luonnollisen selityksen - Jouko on nimittäin saanut vastikään tietää, että neljä viidestä teatterivieraasta on naisia. Ja sehän sopii Joukolle, joka vasta hiljattain huomasi, että useissa teattereissa on kaiken lisäksi baari. Löysän rahan aina herkästi vainuava Jouko tarjoutui oitis kirjoittamaan pientä korvausta vastaan blogia kokemuksistaan korkeakulttuurin hämärässä maailmassa.

Viime aikoina teatteri on kuitenkin alkanut huolestuttavalla tavalla kiehtoa Joukoa muutenkin kuin sinkkunaisten tapaamispaikkana... Onko Jouko kenties menettämässä kadunmiehen otteensa? Onko seuraava osoite jo baskerikauppa?

Mainittakoon, että Joukon moninaisiin ongelmiin lukeutuu tietty jakomielitautisuus. Ajoittain, erityisesti muutamien snapsilaulujen jälkeen tai täydenkuun vaiheilla Jouko alkaa puhua ruotsin kielellä. Herätessään hänellä harvoin on näistä hetkistä muistikuvia, mutta blogista päätellen myös ruotsinkielinen Jouko kuluttaa aikaansa teatterin liepeillä...

facebookRyhdy Joukon kaveriksi Facebookissa