Finnish (Suomi)Svenska (Sverige)English (United Kingdom)

Köyhää väkeä Kruununhaassa

Kuten arvata saattaa, tammikuuni ei ollut tipaton ja töitäkin on ollut niskassa niin, ettei taantuma ole ehtinyt pahasti kouria. Jälkimmäisellä tekosyyllä vuoden ensimmäinen teatterivisiittini ajoittui vasta helmikuulle. Kohteeksi satunnaisotantageneraattorini siilasi Kruununhaan ytimessä sijaitsevan kivijalkateatteri Jurkan, jossa esitetään pieteetillä Jean Genetin Piiat -näytelmää.

Vuonna 1954 perustettu Teatteri Jurkka on pienen pieni, mutta sitäkin klassisempi kaupunginosateatteri Kruununhaan Vironkadulla. Lähistöllä ei taida olla juurikaan paikkoja, joihin tämmöinen vähävarainen viikonloppusankari normaaliolosuhteissa eksyisi, jollei sitten lähikulmilla tarjoushintaista olutta tyrkyttävään Pub Helsingeen... Kuten pääkaupungissa usein, raitiovaunu kuljettaa Jurkkaankin matkaavaisen mukavasti kulmille ja jos on hyvissä ajoin liikenteessä, ehtii sen Helsingen halvan tuopinkin käydä sipaisemassa. Jurkassa nimittäin tarjoillaan kyllä monenmoista virvoketta, mutta hinnassa on harmillinen kulttuurilisä.

Jurkan tilat ovat, kuten sanottua, pienet, mutta viihtyisät. Lämpiö ja baari on ahdettu yksiön kokoiseen huoneeseen, josta huokuu viehättävän kotoinen tunnelma ja jossa tuoksuu miellyttävä rommitoti. Punainen maali ja vanhanaikainen tapetti johdattelevat tulijan sopivaan mielentilaan ja vanhoja teatterijulisteita on mukava pällistellä, jos katsekontaktin otto muiden asiakkaiden kanssa pelottaa. Ja pelottaahan se.

Baarin antimet ovat viekoittelevat väkevineen päivineen, mutta Visa Electronia täällä ei huolita maksuvälineeksi, joten kannattaa ottaa käteistä mukaan, toisin kuin minä. Kahisevan puutteessa esityksen alun odottaminen menikin jonninjoutavaksi patsasteluksi.

Jurkan yleisö vaikuttaa kanta-asiakaspainotteiselta ja meikäläistä selkeästi ikääntyneemmältä. Rapsakasti kolmikymppisenä taisin hyvinkin olla porukan kuopus, jollei henkilökuntaa lasketa mukaan. Silmäpelit saivat jälleen jäädä odottamaan nuorempaa vastapelaajatarta. Tilastotieteellisenä otoksena mainittakoon, että laskin likimain täydessä katsomossa olevan 44 katsojaa, joista 27 prosentilla oli jonkinmoinen huivi hartioilla tai kaulassa. Tästä siis trendivinkki tämän kevättalven kulttuuritapahtumiin!

Teatteri Jurkan yhden huoneen kokoinen näyttämösali asettaa näytelmälle rajoitteita. Täällä tuskin harrastetaan kovin fyysistä ja liikkuvaa teatteria. Ainakin Piiat -näytelmän asetelmat olivat melko staattisia ja näytelmän teho perustui ehdottomasti näyttelijöiden suorituksille. Ja hyvinhän nämä siitä suoriutuivat! Erityisesti alistettuja piikoja näyttelevät Nelly Hristova ja Saija Lentonen saivat puristettua rooleistaan irti kaiken kuviteltavissa olevan! Piikojen mielivaltaista ja milloin ylentämällä, milloin nöyryyttämällä alistavaa Rouvaa näyttelevä Pirkko Hämäläinen jäi roolissaan hieman ohkaisemmaksi, mutta syynä saattaa hyvinkin olla Rouvan lyhyeksi jäävä osuus näytelmässä. Rouvan musertava henki liikkuukin Piioissa vahvimpana silloin, kun tätä ei nähdä.

Näytelmän kirjoittajan, Jean Genetin näytelmien sanotaan olevan absurdismin perusteoksia. Lieneekö sitten Tuomo Aitan ohjauksesta johtuva asia, että minusta tämä esitys kyllä kallistui enemmän ihan tragedian puolelle... Piiat vaatii keskittymistä ja väliajalla pari katsojaa luovuttikin. Mutta ei tämä minusta liian vaikea palanen ollut purtavaksi. Ohjaus toimii ja ainahan se on mukavaa, ettei katsojana tule aliarvioitu olo. Jos on joskus katsonut ranskalaisia elokuvia, pärjää kyllä tämänkin näytelmän kanssa.

Piiat on pieni näytelmä pienessä tilassa, mutta erinomaisesti näyttelevät Hristova ja Lentonen saavat sen puhallettua kokoaan suuremmaksi. Aihe jäi silti nykysekatyömiehelle vähän etäiseksi, josta johtuen esitys ei kuitenkaan saanut ihan varpaita kihelmöimään. Sen  tekivät onneksi märät kengät ja katsomon viileähkö jalkatila. Shaali hartioilla ja rommitotilla itseään väliajalla vahvistaen Piiat on ehdottomasti laadukas sijoitus vapaa-aikaan!

Jouko arvostaa:
+ Jurkan klassisen charmantti huoneteatteritunnelma
+ Teräviäkin juomia tarjoileva baari
+ Erinomaiset näyttelijäsuoritukset

Jouko mussuttaa:
- Omistusasujan lompakolle suunnatut baarihinnastot
- Visa Electron ei käy maksuvälineenä

Jouko

Teatterijouko

Jouko on noin kolmikymppinen, katseenkestävä ja kaikenlaisia urheilullisia harrastuksia vieroksuva sekatyömies ja pitkäaikaisnuori, joka asuu sinkkuna läntisessä Helsingissä ja tuoksahtelee ajoittain vanhalle viinalle. Muista kaltaisistaan unelmavävyehdokkaista Jouko erottuu lähinnä sillä silmiinpistävällä piirteellä, että hän on alkanut luuhata teattereissa. Suuriakaan salatieteellisiä selvitystöitä ei tosin tarvitse löytääkseen tähän luonnollisen selityksen - Jouko on nimittäin saanut vastikään tietää, että neljä viidestä teatterivieraasta on naisia. Ja sehän sopii Joukolle, joka vasta hiljattain huomasi, että useissa teattereissa on kaiken lisäksi baari. Löysän rahan aina herkästi vainuava Jouko tarjoutui oitis kirjoittamaan pientä korvausta vastaan blogia kokemuksistaan korkeakulttuurin hämärässä maailmassa.

Viime aikoina teatteri on kuitenkin alkanut huolestuttavalla tavalla kiehtoa Joukoa muutenkin kuin sinkkunaisten tapaamispaikkana... Onko Jouko kenties menettämässä kadunmiehen otteensa? Onko seuraava osoite jo baskerikauppa?

Mainittakoon, että Joukon moninaisiin ongelmiin lukeutuu tietty jakomielitautisuus. Ajoittain, erityisesti muutamien snapsilaulujen jälkeen tai täydenkuun vaiheilla Jouko alkaa puhua ruotsin kielellä. Herätessään hänellä harvoin on näistä hetkistä muistikuvia, mutta blogista päätellen myös ruotsinkielinen Jouko kuluttaa aikaansa teatterin liepeillä...

facebookRyhdy Joukon kaveriksi Facebookissa