Veret seisauttava Woyzeck!

Georg Büchner ehätti ennen kuolemaansa 23-vuotiaana kirjoittaa paitsi väitöskirjan kalojen hermojärjestelmästä, myös 25-sivuisen näytelmäluonnokse nimeltään Woyzeck. Ja näin reipas 170 vuotta myöhemmin täytyy sanoa, että olipas hyvä, kun ennätti!

Teatteri Avoimissa Ovissa nähtävä Woyzeck on käsiohjelman tietojen mukaan 13. Suomessa nähtävä ammattiteatterin näkemys aiheesta. Eipä ollut aihe tuttu minulle entuudestaan, joten paha sanoa, mihin päin taiteellisuuskäyrää Avoimien Ovien esitys sijoittuu suhteessa aikaisempiin tulkintoihin, mutta veikkaisin, että liikuskellaan keskimääräistä esitystaiteellisemmalla alueella.

Woyzeck perustuu traagiseen tositapahtumaan vuodelta 1821. Se on kolmiodraama, jonka pääosassa on Woyzeck-niminen armeijan parturi, jota ajetaan hikeen paitsi ankaralla työnteolla, myös jonkin sortin lääketieteellisellä kokeella, jossa hänelle syötetään pelkkiä herneitä. Woyzeckin mieli järkkyy ja kun kaupunkiin vielä saapastelee komea ja iloluontoinen rykmentin rumpali, joka viekoittelee Woyzeckin avopuolison, Marien, alkaakin mies-polon kuppi olla jo täysi.

Sekatyömiehen taiteellisista taustoista tulevalle tämä esitys liikkuu juuri kulttuurikunnon maitohapporajoilla. Jonkin aikaa näytelmän alussa meni äimistyksen vallassa ja epäilinkin jo hetken, että nyt olen saapunut sellaiseen trikooesitykseen, jollaisena olen teatterin pahimmissa kauhuvisioissani nähnyt. Mutta eipäs sentään! Rajoilla mennään, mutta juuri parahultaisen kutkuttavasti.

Lavastus on äärimmäisen pelkistetty, pelkkä pieni koroke keskellä näyttämöä sekä aimo annos eksoottisia soittimia kaukoidästä ja Afrikasta. Voisikin sanoa, että lavastus hoituu pitkälti näillä soittimilla luoduilla äänimaisemilla. Kolme näyttelijää (Jukka Pitkänen, Jone Takamäki ja Tiina Weckström) näyttelevät kahdeksan roolia ja uskomattoman hyvin näyttelevätkin. Erityisesti viittä roolia näyttelevä Takamäki muuntuu moneksi ja pystyy samaan hallitsemaan ties kuinka montaa huilua ja jos mitä kielisoitinta sekä rumpua. Jone Takamäki on vastuussa näytelmän erikoisesta, mutta todella toimivasta musiikista. Ihailtavaa, täytyy myöntää! Mutta niin tasapainoinen esitys tämä on, että ei edes Takamäen nappisuoritus estä muita rooleja toimimasta. Loistavaa näyttelemistä kaikin puolin, sanoo sekatyömies!

Ohjaaja Laura Jäntti ja työryhmä ovat hioneet jokaisen liikkeen äärimmäisen taitavasti. Jokainen liike, ilme ja ele on täynnä tunnetta ja merkitystä, kun niitä ei tuhlailla jonninjoutavaan kuljeksimiseen ja patsasteluun. Tapahtumat etenevät mutkattomasti ja vääjäämättömästi kohti traagista loppua ja vaikka käsiohjelmasta voikin lukea loppuratkaisun jo etukäteen, jollei sitä ole muualta kuullut, onnistuu näytelmä tempaamaan mukaansa ja koskettamaan loppuun saakka.

Olen kyllä Woyzeckista sen verran viiliksissä, etten oikein pahalla tahdollakaan jaksa keksiä siitä mitään naputtamista. Ehkäpä en ihan suosittele tätä ensikertalaiselle kumminkaan, ainakin jos taide jo pelkästään sanana lyö pötsin kierteelle... Mutta muuten kehoitan kaikkia siviilisäätyyn katsomatta hilautumaan paikalle, vaikkei muuten, niin jo pelkästään muhevan soitinarsenaalin tähden! Ja hehkutanpa nyt vielä myös Avoimien Ovien katsomoa, jonne saa ottaa juoman mukaan. Ei tämäkään esitys NIIN hyvä ole, etteikö se vielä punkkulasillisella hitusen paranisi!

Jouko arvostaa:
+ Älyttömän hyvät näyttelijät.
+ Tolkuttoman harkittu koreografia.
+ Hillittömän hieno äänimaisema.
+ Nepalilaiset soivat kulhot sun muut eksoottiset soittimet.

Jouko mussuttaa (koska jostain sentään pitää mussuttaa):
- Ison viinilasin hinnalla monopolimyymälästä heltiäisi jo ihan kohtuullisen laadukas pullo punkeroa...


Jouko