Tähän ei eläin pysty!

Q-teatterin näytelmästä 'Aivan kuin minua ei olisi' kävelee ulos pää kahteen suuntaan kenollaan. Toisaalta tuntee häpeää siitä, että kuuluu ihmiskuntaan - erittäinkin sen miessukupuoleen - jonka kuvottavimmista tekosista näytelmä kertoo. Toisaalta taas voi tuntea ylpeyttä samaan lajiin kuulumisesta: että tämmöisenkin taidemuodon olemme kehittäneet ja että näinkin tärkeitä asioita voi käsitellä ja vieläpä näin vaikuttavasti! Tähän ei eläin pysty.

Aivan kuin minua ei olisi pohjautuu Kroatialaisen opettajan, Slavenka Drakulicin, samannimiseen kirjaan. En ole kirjaa lukenut, mutta kuulemma se on sangen väkivaltainen ja sisältää lapsille sopimatonta aineistoa, kuten nyt Bosnian sodasta kertovan kirjan voisi olettaakin sisältävän. Tunnettuahan on, että tuossa(kin) sodassa tapahtui perin iljettäviä asioita joukkomurhista joukkoraiskauksiin. Käsittääkseni Drakulic itse ei vankileirille asti koskaan joutunut, vaan eläväksi onnekseen pakeni maasta ennen kuin oli myöhäistä. Sen sijaan hän on kyllä tutkinut aihetta kovasti ja kirjoittanut aiheesta parikin kirjaa.

Näytelmä on raju, puhutteleva ja koskettava. Lyhyesti kuvaillen se kertoo opettajasta, joka viedään Bosnian sodassa vankileirille, jossa ei elo ole kovin hääviä, kuten arvata saattaa. Kun sotilaat upottavat päähenkilön, opettajatar S:n pään vesiämpäriin ennen kuin raiskaavat tämän joukolla, meinaa herkkähipiäisemmän mieskatsojankin silmäkulmaan kihota tippa. Mutta väkivaltaa on käytetty näytelmässä sopivan maltillisesti. Juuri sen verran, että sen uhka tuntuu tarpeeksi pelottavalta, mutta kuitenkin niin, ettei ahdistuksen vuoksi tarvitse lähteä väliajalla pois.

Jos olisin nuorena tiennyt, että teatterissa tehdään tämmöistä, eikä siellä pyöritä vain pääkallot tanassa Hamletin tahtiin, olisin kenties jo kovakin kulttuurihemmo. Tätä näytelmää kannattaa vastaanharottavakin aviomies viedä katsomaan. Ja erikoisesti suosittelen tätä nuoriso-osastolle, joka ei tiedä teatterista mitään. Aivan kuin minua ei olisi on nimittäin mainio johdatus teatterin maailmaan elokuviin tottuneelle. Näytelmässä on selkeä juoni ja erittäin kiinnostava aihe. Toteutuskin on juuri sopivan teatterimainen - ei mitään ylihankalaa taidetta, mutta sen verran kuitenkin, että pääsee jo makuun! Siispä opettajat ja kasvattajat: huomio, huomio!

Näyttelijät ovat tässä esityksessä huippuluokkaa. Olen aina pitänyt Hannu-Pekka Björkmania jotenkin leppoisana miehenä, mutta Q-teatterin lavalla hän on erittäin uskottava sadistinen teloittajaraiskaaja tai keskitysleiriä komentava psykopaatti. Eipä tekisi mieli lähteä tuon miehen kanssa mökille juhannuksen viettoon! Pääosaa, opettajatar S:ää esittävä Elena Leeve taas on ollut suosikkejani jo siitä asti, kun näin hänet ensi kertaa telkkarissa. Ja erittäin koskettavastipa Leeve nytkin vankileirin seksiorjaksi pakotetun S:n roolin näyttelee. Jussi Nikkilä näyttelee näytelmässä kokonaista kahdeksan roolia ja vaikka niistä kaikista löytää Nikkilän tyylikkään vähäeleisen tyylin, ovat kaikki roolit riittävän erilaisia. Muutenkaan ei kenenkään näyttelijän töistä löytynyt narisemista. Mukana oli myös kaksi nuorta näyttelijänalkua, Alana Saul Kallion lukiosta ja Anni Koistinen Metropolia AMK:sta. Molemmat hoitivat hommansa hienosti, mutta Koistiselle vielä erityishatunnosto Joukolta! Lisäksi haluaisin kiittää erinomaista videotaidetta luonutta Mete Sasioglua sekä musiikin takaa löytyvää Timo Muurista orkestereineen. Ja totta kai dramatisoinnista ja ohjauksesta vastaavalle Antti Hietalalle kaikki hunööri.

Olen sen verran negatiivinen ihminen, että en ihan kiusallanikaan lähde keksimään tästä(kään) esityksestä väkisin mitään napisemista. Hyvä esitys, peukut pystyyn ja henkinen hatunnosto koko työryhmälle! Kannattaa käydä katsomassa, vaikkei olisi ikinä ennen käynyt teatterissa tai vaikka olisikin.

Q-teatterin baarista vielä sen verran, että sehän on siitä hyvä paikka, että sieltä saa punaviiniäkin, joka taasen on nimenomaan teatteriin mennessä fiksumpi valinta kuin olut, joka saattaa aiheuttaa tarpeetonta vessahätää. Hintaahan täälläkin juomiin on tosin ropsaistu yleisen teatteristandardin mukaan, eli pieni punkero heltiää vitosella ja pullo olutta neljällä eurolla. Vähän kyllä köyhää kirpaisee, mutta harrastuksethan aina maksavat...

Jouko arvostaa:

+ Kaikilta osa-alueiltaan erinomaisen rajun koskettava esitys, joka pistää vähän miettimään, ennen kuin seuraavan kerran syyllistyy sotarikoksiin.
+ Hyvät baarin antimet: Q-teatterilta saa lempijuomieni lisäksi myös monenlaista vastapaistettua suuhunpantavaa niin suolaisena kuin makeanakin.
+ Esityksessä poltettavat savukkeet, jotka ovat terveydelle vaarattomia ja tupakkalain mukaisia. Minulle kanssa! Mistä niitä saa?

Jouko mussuttaa:
- Ainako se teatterissa on alkoholijuomien oltava niin kallista?
- Kyllä ne terveyssavukkeet silti haiskahtavat vähän erikoisilta, kun niitä poltetaan tuolla tavalla miehen lailla...

Jouko